Nyt saatte kyllä kaikki olla ylpeitä musta! Ainakin vielä hetkellisesti. Mä tossa viikonloppuna lupasin ittelleni, että en enää menetä hermojani niin helposti kuin ennen, tai siis en ainakaan näytä sitä niin helposti kuin ennen. Tänään, tai no eilen illalla mutta se jatku kyllä oikeen mukavasti tänään, tuli loistava tilaisuus testata, että pystynkö mä oikeasti siihen.
Kaveri kysyi multa kysymyksen ja pyysi vastaamaan ihan rehellisesti, mä vastasin täysin rehellisesti mutta eipä mua uskottu. Oon nyt päivän kuunnellut sitä, miten nää kuvittelee tuntevansa mut paremmin kuin minä itse, kuvittelee tietävänsä mun ajatukset ja tunteet paremmin kuin minä itse. Sen sijaan, että mä olisin menettänyt hermoni näkyvästi, mä kirosin elämää pääni sisällä ja yritin peittää vitutuksen määrän.
Mä pystyn tähän nyt ja mä uskon, että pystyn tälläseen jatkossakin, niin kauan kun mä vaan jaksan uskoo pystyväni. Niin kauan, kun mä muistan ettei aina kannata mennä sieltä mistä aita on matalin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti