Hejdå kaikki! Pitkän postaus tauton (vai postaustauon?) jälkeen pitkä postaus. Tässä on tapahtunut kaikenlaista ja mun on aina pitänyt tulla kertomaan tänne, mut se on jäänyt, joten nyt kirjotan sitten kaikesta kerralla.
Koulunkäynti mulla on aivan vituillaan (yllätys yllätys..), kävin tiistaina keskustelemassa koulutuspäällikön kanssa opiskeluoikeuden säilyttämisestä, kun mulla niitä poissaoloja on kertynyt yli sata. Saan jatkaa koulussa, mutta mun on oltava siellä aktiivisemmin ja niillä on nyt joku tehovalvonta mun poissaolojen suhteen. Mua ei oikeestaan vittuakaan kiinnosta toi koulu, tai ylipäätään yhtään mikään. Mä en tiiä mikä täs on, kyllä mua aina ennenkin on kyrsiny koulu, mut ei tällä tavalla eikä näin paljoa.
Töissä oon vieläkin Kera Grillillä, mut mua vähän kyllästyttää sekin. Tai siis ärsyttää pientäkin pienempi palkka ja pomon ajatus siitä, että mulla on vähintäänkin 5 kättä ja jos oon ollu lauantaina töissä ja pomo tulee maanantaina (grilli on siis auki myös sunnuntaisin) niin jos siellä sattuu olemaan sotkuista tai limukaapit tyhjät etc. on se jotenkin mun vika? En vaan jaksa ymmärtää tota logiikkaa, pitäskö mun sunnuntaina, jolloin mulla ei vuoroa ole, mennä illalla sinne vähän siivoilemaan ja täyttelemään parit limukaapit ihan vaan sen takia, että pomon maanantai-aamu olisi helpompi? In your dreams, ihan oikeesti, mä en jaksa kauaa enää tollast ihme paskaa kattella, heti kun löydän jostain jonkun muun duunin mä lähen tuolta. Piste.
Yks mun lemppari kuvista :)
Mulla ei kauheesti ole ollut aikaa mun kavereille, tai siltä ainakin tuntuu. Tai jos mä oon ollut kavereiden kanssa, se aika minkä siihen oon käyttänyt on mennyt sitten opiskeluajasta tai nukkumisesta tai jostain muusta. Mulla oikeesti on kauheesti kiireitä, eikä oikeastaan aikaa mihinkään, mutta koska mä oon mä ja mua kuvaa erittäin hyvin lause: "That moment when you have so many things to do, that you decide to take a nap instead." Välillä (aina) kiroon sitä, miten paljon toi oikeesti mua kuvaa.
Asiaa ei yhtään auta se, että musta tuntuu etten mä oikeastaan halua tehdä yhtään mitään, mun on vaan pakko tehdä asioita. Ne asiat joita haluun tehdä ja mistä tykkään mä joudun kuitenkin lopettaa, ennemmin tai myöhemmin, niin onko edes mitään järkeä tehä ylipäätään mitään? Onks elämässä mitään järkeä? Tai siis miks me eletään? Mitä täällä on meitä varten? Ollaan taas jännän äärellä kun mä oon ruvennu miettimään elämän tarkotusta.
Asiaa ei yhtään auta se, että musta tuntuu etten mä oikeastaan halua tehdä yhtään mitään, mun on vaan pakko tehdä asioita. Ne asiat joita haluun tehdä ja mistä tykkään mä joudun kuitenkin lopettaa, ennemmin tai myöhemmin, niin onko edes mitään järkeä tehä ylipäätään mitään? Onks elämässä mitään järkeä? Tai siis miks me eletään? Mitä täällä on meitä varten? Ollaan taas jännän äärellä kun mä oon ruvennu miettimään elämän tarkotusta.
Syvällisistä iloisiin aiheisiin. Oltiin tossa pari viikkoa sitten viettämässä mökkiviikonloppua Kaukasporukalla meijän mökillä Keski-Suomessa.
Oli hurjan mahtava viikonloppu! Mä tajusin miten paljon mulla on ikävä sitä, että me vietetään laatuaikaa ihan vaan nelistään, ilman ketään muuta.
Sitä ei aina osaa arvostaa toisten tekoja, mut mä arvostan yli kaiken sitä, kuinka isojen paskalammikoiden läpi nää ihmiset on kahlannu mun rinnalla ja ei ikinä jättäny. Nää ihmiset on niitä harvoja, joidenka apuun voin luottaa.
Käytiin myös perheen kanssa syyslomalla Dublinissa. Älyttömän upea paikka, mä rakastuin! Kamalinta oli olla melkein viikko erossa Rudolfista, mutta siitäkin selvisin.
Ihmiset on niin erilaisia kuin suomalaiset, tai siis perusilme ja asenne on paljon positiivisempi.
Perhelomaksi toi oli mukava, en mä paljoakaan porukoita nähnyt muuta kuin hotellilla ja satunnaisesti jos käytiin päivällä yhdessä syömässä.
Rudolfista vielä! Ollaan tulossa pitämään meidän seuran (Nobody's Dog Sports Ry) nuorisojaoston kanssa Messukeskukseen 13.12, 14.12 & 15.12 (eli siis koira 2013-tapahtuma) erilaisia näytöksiä. Perjantaina minä ja Rupsu ei näillä näkymin olla paikalla, mutta tapahtumakehässä on silloin meidän "tule kokeilemaan agilityä" -juttuli. Lauantaina ja sunnuntaina meillä on nuorison pitämän lastenkoirakerhon lasten kanssa temppunäytös, jossa Rudolf esiintyy 8-vuotiaan pojan kanssa (mukana on toki muitakin kerhon lapsia koirineen).
Tässä kaikki tällä kertaa. Pahoittelen vähän pikasen oloista postausta, mutta mua vähän väsyttää ja keskittyminen pätkii tosi pahasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti