perjantai 6. heinäkuuta 2012

we laughed and we had a really really good time









Heeippa! Mun on pitänyt koko viikon kirjoittaa teille mun leiristä, mutta se on aina vähän jäänyt, koska oon aktiivisesti onnistunut hajottamaan mun koneen näytön. Siinä menee melkein keskellä pystysuoraan valkonen viiva, joka peittää osan näytöstä. Rasittavaa.

Tosiaan olin viikon heppailemassa Nastolassa, tai ainakin jossain siellä päin. Hyvä mennä viideksi päiväksi heppailemaan, kun viimeksi ratsastin kunnolla viime kesänä. Paikat oli lievästi sanottuna jumissa jo maanantain ensimmäisen tunnin jälkeen.
Pirtissä mennään joka pv toinen tunti kentällä ja toinen jossain muualla. Maanantaina oli koulutunti & Radalla itsenäistä ratsastusta (Kuvissa kärryt & suomenhevonen sinisellä turpahihnalla). Maanantaina olin kutakuinkin eksyksissä hevosen selässä, meni vähän aikaa miettiessä, mitä täällä pitikään tehdä.
Tiistaina oli estetunti ja maasto, estetunnin menin sellaisella hännättömällä ja harjattomalla suokilla, joka oli muuten mukava, mutta tunsin oloni kamalan turvattomaksi, kun en saanut mistään kiinni hypyissä. Maastossa menin reippahalla Tähti-Raita nimiselle suomenhevostammalla (hyppy kuvassa samainen suokki).
Keskiviikkona koulutunti & ilman satulaamaasto. Koulutunti meni suokilla samoin maasto, aktiivisesti olin paniikissa ja pelkäsin ukkosta. Oli ihan hirveetä olla korkeimman hevosen selässä, kun muut menivät poneilla ja muut hepparatsastajat eivät olleet vielä selässä, kun ukkosti. Ei enää ikinä.
Torstaina oli koulu/estetunti & kuvasuunnistus. Hyppäsin samalla hepalla jolla olin mennyt maaston ja päädyimpä ottamaan tuon myös kisoihin. Kuvasuunnistuksessa mennään pareittain tai kolmen ryhmissä itsenäisesti Metsäpirtin alueella, tallilta lähdössä näytetään kuva ja pitää ratsastaa paikkaan mistä kuva on otettu ja siellä on sitten seuraava kuva jne. Kuvasuunnistuksen menin luottoratsullani Servillä, jonka olisin halunnut myös kisoihin, mutta hepalla oli jalat niin huonona, ettei sillä pystynyt hyppäämään.
Perjantaina oli leikkitunti ja kisat. Leikkitunnin menin islannintamma Ruskalla (kuva siitä vaaleasta ponista). Oli hurrrrrjaaaa! Kisoissa olin ihan paniikissa, oonko koskaan maininnut kuinka paljon vihaan ja melkeenpä pelkään hyppäämistä? Siis sitä päivää saatte odottaa kun mä hyppään jotain 60cm korkeempaa, oikeesti!

Ohhoh, olipas taas mielenkiintonen selostus, koittakaa kestää!
Mä lisään tuonne sivuun sellasen postausidea kyselyn, vastailkaapa siihen sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti