Melkosta sekamelskaa ollut tämä viikko. Kaverini Turusta soitti ja kertoi, että yksi parhaistakavereistani on joutunut sairaalaan. Oma oli vikansa, kun veti jotain aineita & viinaa sekasin, nyt tarvitsee uuden maksan. Joutuu siihen asti olemaan kiinni jossain laitteessa, ettei maksa petä. Toivon vaan, ettei tosissaan yrittänyt itsaria.
No, tää Jessi, joka asiasta mulle ilmoitti, on ihan sekasin, pelottaa vähän mitä hän keksii. Voisin sanoa, että oon yhtä paljon huolissani hänestä, kuin tästä sairaalaan joutuneestakin.
Mä en oikeestaan osaa tehä mitään. Toki oon niitten tukena täältä käsin parhaalla mahollisella tavalla, mutta tuntuu vaan tosi avuttomalta.
Mulla on onneksi tukena hienoja ihmisiä.
Ystäväni otti omaa lomaa ja oli koko päivän mein koululla, vaikka hänellä olisi ollut omaakin koulua. Suurimmilta osilta otti omaa lomaa kyllä sen takia, kun häntä ei oikein huvittanut mennä kouluun. Ilman tota oisin varmaan istunut kotona koko päivän itkemässä, onneksi kuitenkin raahauduin kouluun, sainpahan hetkeksi muuta ajateltavaa.
Oon huomannu, että mun on helpompi puhuu jollekkin, jota en näe kovin usein. Onneksi on siis tämä mukava herran puolikas.
Mainittakoon vielä ykkösnaiseni, joka asustelee harmi vaan, hirmuisen kaukana.
Enpä ole ennen tajunnutkaan, kuinka tärkeitä ystävät mulle oikeesti ovat. Eivätkä vain nuo mainitsemani, vaan muutkin.
ooämgee;o jaksele!
VastaaPoista